Oppaan matkapaivakirja Egyptistä
13.4.2008
Savuisessa, kuumassa,
meluisessa ja polyisessa Luxorissa. Toivoisin jo paasevani pois. Viime yo oli
kauhujen yo. Olin Karnakin temppelin valo- ja aanishowssa illalla. Siella oli
NIIN kuumaa ja tukalaa kuin vain patsissa olla voi, ja tietysti jotkut
tupakoivat ja jotkut olivat lotranneet pullon aftershavea – ja mina sain
migreenin. No, show sinansa olisi ollut vaikuttava toisissa olosuhteissa,
olihan sille myynyt aanensa Englannin kuninkaallinen teatteri ja mm. Anthony
Hopkins. Mieleen jai erityisesti, kun pehmea mystinen naisaani julisti: ”Listen
to the sound of Karnaki!” ja ainoa mita kuuluui, oli mieleton moottoripyoran
kiihdytysaani jossain lahistolla. Kuvaa hyvin tata kokonaisuutta taalla,
hostoriaa ja tulevaisuutta, nykypaiva hiukan hukassa!
Koko paivan oli kaupungin
ylla ollut valtava savuverho, niin ettei auringonlaskukaan kunnolla nakynyt.
Hengittaminen kavi tyosta. Selvittelin savun alkuperaa ja siihen on kaksi
syyta, toisiinsa vihastuneet naapurit
polttavat toistensa sokeriruokoviljelmia tai viljelijat itse polttavat
korjuujatetta. Yhtakaikki hirvea poka.
Yolla en sitten saanut
millaan unta kun pari naista varoitteli etta Kuninkaiden laakso se vasta patsi
on... ja sinne piti lahtea seitsemalta aamulla. En saanut hengitettya kunnolla,
sydan muljahteli rinnassa ja kasissa oli kramppeja. Vuoroon oli hiki ja
ilmastoinnin jalkeen kuuma, pyorin ja ihmettelin kun migreenilaakkeet ei
auttaneet. Viimein tajusin, etta olin ollut
altaalla taas toista tuntia, josta tunnin hikosin kuin vuotava
vesisaavi, ja minulla oli myos nestehukkaa. Rupesin litkimaan mineraalijuomaa,
vetta ja otin jopa puolikkaan suolatabletinkin. Yo oli pitka ja ankea, harmitti
kun tajusin, etten tuossa kunnossa voisi lahtea Kuninkaiden laaksoon karvistelemaan.
Varmaan faaraon kosto tyttojen puolesta, kun viimeksikaan ei paasty minun
takiani! Kuudelta menin aamiaiselle ja ajattelin sen jalkeen ilmoittaa
oppaalle, etten tule, mutta kuinka ollakaan, paatin sittenkin lahtea, kun olo
hieman kohentui.
Jos tytot ja Aino
muistavat ikimuistoisen retken kalkkikaivoksille Tanskanmaalla – erityisesti
paluumatkan sielta, tiedatte millaista on Kuninkaiden laaksossa klo 9-10 maissa
aamuhelteella (nyt ei viela ole edes kesa!). Ja kuvittelu Hapsethutin
kuolintemppelilla olosta puolen paivan maissa tarvitsee jo vahan
mielikuvitusta... No, kun jatkoin nesteytysta ja sain jopa kahvia, kone kavi
taas ja jaksoin kuin jaksoinkin retken kunnialla. Ps. Haudat oli ihan hienoja,
mutta nyt kiitos riittaa jo...
Hotellille tullessa piti
vaatteet houkutella pois paalta ja akkia suihkuun! Sama pitaa tehda joka ulkona
kaynnin jalkeen. Tama ei ole enaa valkoisen ihmisen paikka tahan aikaan
vuodesta. Kuitenkaan aurinko ei oikein tartu minuun – paikalliset huutelijat
senkin edesta! Valkoisen naisen oli kuitenkin paastava syomaan ja oppaan kehuma
pikaruokala pastoineen houkutteli niin, etta ravasin jalkoihin tuijottaen
reilun kilometrin. Enaa en edes jaksa huomioida saamiani tarjouksia matkalla. Niihin kuuluvat vakiona
ainakin seuraavat: taxi (n. puolen minuutin valein), vossikka (samoin), auta
kirjoittamaan ystavan osoite postikorttiin (pari kertaa), vetta, limsaa,
cocista (joka kojun ja kaupan kohdalla), paivaa-mita kuuluu (vahan valia, liian
usein), come here (pikku ravintoloiden kohdalla), just look! (basaarien
kohdalla). Kerran kuului jopa sexy, mutta kun olivat selvasti alaikaisia ja
olisivat tassa helteessa kuitenkin paasseet pakoon polkupyorallaan, annoin sen
jaada sikseen. Niin etta voitte kuvitella, etta jopa vedenhakumatka hotellilta
yksin 200 metrin paahan, puhumattakaan toimistolle puolen kilometrin paahan
tulosta, on jo henkinen ponnistus.
No, sain pikapastaa, ja
se oli taivaallista. Paikassa oli jopa asiakaskysely ja siita ilahtuneena
taytin sen kehuilla. Heti sen tehtyani tuli tytto selittamaan, etta olin viela
pari puntaa auki, kun han olikin vaihtanut annokseni toiseen! Kysyessani miksi,
han vain kohautti olkapaitaan – kielitaito ei kai riittanyt selittamaan mokaa.
Maksoin ja kirjoitin lisatietoihin ”alkaa vaihtako asiakkaan annosta kysymatta”
mutta samapa se, kun ei kukaan niita lappuja osaa kuitenkaan tulkita!
Taalla ihmiset ovat
muuten hauskoja toiminnassaan. Vahan kuin japanilaiset: kaikki onnistuu, kiitos
ja kumarrus - ja saat ihan mita sattuu! Tana aamuna juustot puuttuivat poydasta
ja pyysin kovaa juustoa. Egyptilaista pehmeaa juustoa? Ei kun kovaa! Kovaa, ei
pehmeaa? Kovaa, ei pehmeaa! Sain kovaa – ja yllatys yllatys myos pehmeaa!
Aamulla ei koskaan ole pikkulusikoita aamiaispoydassa. Joka aamu sama juttu
joka hotellissa, oli tahtia 2 tai 5. Pyydat niita, ja saatkin itsellesi, mutta
samalla ei tuoda muihin kuppeihin, jos hoku ei erikseen pyyda (olen joskus
kokeillut pyytaa kaikille kerralla – ei onnistu). Ruokailussa ehdit juuri
lopettaa, kun lautanen korjataan pois valineineen - ja kun niita valineita olisi viela tarvittu,
eika tarjoilijoita (joita on sata per ravintola) nay, otat toiselta paikalta ja
taas kierokulku jatkuu! Huomasin sitten, etta saatmitasattuu johtuu
paikallisesta hierarkiasta: se jolta pyydat, huutaa alempiarvoiselle, joka tuo
(tai ylempiarvoiselle jos on kysymys laskusta), ja siina valissa jo ehtii
tapahtua ”rikkinainen puhelin” –efekti. Sama patee agenttiin: jos oppaalla on
ongelma ja mukana on agentin edustaja (reppi), soittaa opas agentille, joka soittaa
kohdepaallikolle (myos opas soittaa tietenkin kohdepaallikolle kertoakseen
ongelmasta ja reppi agentille). Sitten kohdepaallikko soittaa oppaalle ja
kertoo mita tehdaan ja agentti omalle edustajalleen samoin. Ja homma hoituuJ
Tyonteko on taalla enemman
elamantapa kuin oikeaa tyontekoa. Tyonkekijoita on kuin pipoa, mutta mitaan ei
tapahdu (jos ei oteta lukuun pyramidien rakentamista, temppelin siirtoa tms.)
Yhdessa R-kioskin kokoisessa apteekissa oli15 myyjaa ja muuta haahuilijaa!
Taalla toimistossa on poika, joka kaytannossa asuu taalla klo 9-23 valilla,
luuttuaa, avaa ovea, keittaa kahvia ja hakee voileipia (koska baarissa
lounaaseen kuluu helposti puolitoista tai kaksi tuntia, kaytetaan paljon noutoa
– siina saastaa jopa puolet ajasta, mutta se kannattaa aloittaa hyvissa ajoin
ennen kuin nalka oikeasti on paalla). Sitten on ahkeran nakoinen sihteeri tassa
vieressa. Rivakasta klikkailusta ja silloin talloin tulostuvasta paperista olin
kuitenkin vetanyt aivan vaaran johtopaatoksen – aani tuli pelaamisesta ja
tulostus oli ilmeisesti hamaysta! Han sanoi pitavansa puoli paivaa vapaata eli
aamupaivan, joka on yleensa 10- 15 ja tekevansa illan toita. Se kesti
kahdeksasta yhdeksaan. Hyva kauppa! Yleensa kylla ollaan
kymmeneen-yhteentoista. Paitsi muslimit perjantaisin ja kirstityt koptit
sununtaisin, tai sitten silloinkin tai ei silloinkaan... Ja tietysti monin
paikoin rukoillaan 5 kertaa paivassa, mutta jos ei ehdi, perjantaina senkin
edesta ja jos ei ehdi silloinkaan, voi Ramadanin aikaan maksaa almuja moskeijalle
enemmain kuin sen normaalin 2,5 %. ” Don’ t worry, we
can arrange everything!” onkin eraanlainen motto taalla.
Taalla toimistolla
palloilee sitten suuri maara muitakin, joiden toimenkuva ei ole minulle selva,
mutta ilmeisesti he eivat hoida mitaan kiireellista, silla aina on aikaa
jutustelulle, tupakalle, kahville tai Lipton-teelle (muuta teeta on sitten
turha etsia, Liptonista on tullut koko juoman arabiankielinen nimi!) Koska
koneeni on ainoa, jossa ei toimi Skypen aani (monista paattavaisista korjausyrityksista
huolimatta), voin ilman omantunnon tuskia lainata muiden konetta skypettelyyn
niin kauan kuin haluan!
Kyllapas jouduin kauaksi
aiheesta! Siis ruokailun jalkeen menin taas paa painuksissa kuin muillakin
luuskilla tien varressa paikan hienoimman hotellin Talvipalatsin puutarhaan.
Mielettoman kaunis keidas taman polyn ja paskan keskella (kaduilla siis
oikeasti haisee ja on sontaa, kun hevset ja aasit paskoo tietysti kulkiessaan).
Kuvasin kaikki mahdolliset puut ja pensaat, niista saisi hienon botaanisen
kuvateoksen. Fiikukset ja muut oli saman kokoisia kuin meidan Vimpelin
pihakoivut. No niinpa tietenkin, nehan ovat naiden pihakoivuja...
Sitten kavin
kirjakaupassa, kuvasin matkalla Luxorin temppelia ja Niilin lansirantaa ja
menin hotelliin taas suihkuun ja siita suoraan petiin. Aikani pyorittyani sain
kuin sainkin ylivasymyksesta huolimatta nukuttua vahan ja olo parani kummasti –
jopa niin paljon etta saatoin minakin tulla TOIHIN! Lansiranta kumotti taas
punaisena ja jo hieman halvennyt savu valtasi taas kaupungin, mika ei ennusta
hyvaa yota...
14.4.08
Arripaiva ja pitaisi olla
kuosissa, kun menen kentalle mukaan, mutta kun paasin tahan koneen aarelle klo
9.45, tuntui, etta takana on ikuisuus valvomista ja pitkalti sekalaista
kohellusta. Yo oli taas hirvea, henki ei meinannut kulkea edes puoliksi
istuvassa asennossa. Ilma oli taysin hapetonta, vaikka sita tuli kuinka
ilmastointilaitteesta. Ulkona oli tukahduttavan kuumaa ja savuista, ja toki ne
savukaasut (muun nsaasteen ja eramaan hiekan ohella) tulee
ilmastointilaitteesta ja ikkunanraoista lapi huoneeseen, vaikkei haju tunnukaan.
Lattiatkin ovat aina polyiset, vaikka ne pestaan paivittain, kuika sitten ei
keuhkot!
Kuuntelin levyllisen Enni
Mustosen Sidottuja, ei auttanut, join kupin kamomillateeta ja otin nakkileivan,
alkoi nukuttaa, mutta kun ei saanut ilmaa. Otin Buranan ja viimein keksin
kokeilla myos Duactia, joka auttoikin niin, etta sain unen joskus puoli kolmen
jalkeen. Nukahtamislaakkeet jai Kairoon, mutta en olisi uskaltanut ottaakaan,
kun ne on muutenkin on keskushermoston salpaajia, jaisi pian salpa paalle
ikuisiksi ajoiksi!
Neljalta sitten taas
herasin kun oli niin hiljaista, etta hirvitti, ei edes ilmastointilaitteen
hurinaa! (Heraan sapsahtaen aina, kun kaikki meteli taukoaa!). Kavin vessassa
ja ajattelin, etta ihana rauha! Ja samalla se alkoi – rukouskutsu, joka taalla
tuntuu kestavan yhta pitkaan kuin itse rukouskin. Melkein itketti. Mutta
nukahdin uudelleen kutsun jalkeen ja herasin taysin pirteana 7.30. Sitten
suihkuun ja kaunistautumaan. Muotovaahto oli pursunnut laukussa vaatteiden
paalle jo matkalla Kairosta Luxoriin, joten kokeilin Ainon kuuluisaa
muotovaahtoa (joka kelpaa jopa asiantunteville muotovaahtovarkaille) markiin
hiuksiin ja foonasin foonilla, jonka olin saanut eka aamuna pyydettyani ja
hymyiltyani vajaan tunnin (vaikeaa, kun tukka oli rasvainen, olo hikinen ja
naama meikitta). Pomon punakkuudesta ja kadessa olevasta laskukuoresta
paatellen se oli kayty ostamassa, kun en uskonut poydan alle kurkkivien respapoikien
vakuuttelua, etta kaikki on juuri nyt varattuja, but maybe later... Kai ne
luuli, etten lopeta hymyilya lainkaan muuten
ja oikeassa olivat! Tukka kohosikin kuin pullataikina – suosittelen
kokeilemaan!
Aamiasen sai melkein
pakottaa alas, niin puulta se jo maistuu. Aina samat juusto (kova ja pehmea)
seka sama rasva-jauhomakkara seka saavillisia epamaaraisia mossoja, joista ei
aina ota selvaa. Joskus on perunoita, vihannessekoitusta, papumossoa ja joskus
jotain, jossa on rusinoita tai muuta makean nakoista. No, tama ei olekaan
neljan tahden hotelli. Taaskaan ei ollut lusikoita, ja kun kysyin pojalta,
miksei, han sanoi, etta aamulla aikaisin on, mutta sitten ne likaantuu ja pitaa
pesta valilla. Retkelle lahtijat syovat jo puoli kuuden jalkeen, kuten minakin
eilen, mutta ei niita lusikoita ollut jokaisella silloinkaan, ja olisi pitanyt
olla jo kaksi tuntia aikaa pesta ne! Sanoin, etta pyytaa johtajalta lisaa,
mutta on jo pyydetty eika auta.
Menin sitten taas respaan
hymyilemaan saadakseni silitysraudan ja se luvattiinkin lahettaa heti
huoneeseeni. Odottelin tovin pakkaillen, oveen koputettiin ja – voila’ , siella
oli kokonainen silittaja! Kiittelin Ainon muotovaahtoa... Annoin sitten kaksi
paitaa, kun ei oikein ollut saadyllisen nakoista paalle puettavaa - olen tassa
oppinut sujuvasti valikoimaan paalleni aina vahiten likaista ja saastamaan
vahia puhtaita. Illalla tarvitsen kuitenkin jo oikein valkoisen tyopaidankin.
Just five minutes, han sanoi ja poistui paitoineni...
Niiden minuuttien aikana ehdin
pakata jattilaiskassini, antaa siivoojan pesta lattian ja bahtia ettei se koske
muuhun. Minua arsyttaa se niiden siivousvimma: puhtaat pyyhkeet vaihdetaan ja
kaaritaan sellaiselle vakkaralle, etta ei auki meinaa saada, niilla
koristellaan sanky ja muovikukat nostetaan keskelle. Kerran kaytetty saippua
vaihdetaan ja jarjestellaan tavarat, vessanmattorin laskostetaan. Argh! Kiva
juttu eka kerran turistina, mutta joka paiva, kiitos! Sita se siivoojarassukka
ei kylla tajua, luulee varmaan, etta olen tyytymaton enka jata tippia, kun
katsele niin peloissaan.
Ehdin odotellakin melko
tovin, kunnes paatin lahtea etsimaan miesta. Silloin han tulikin ja lasku oli
11,5 puntaa. Kohtuullista. Minulla oli juuri sen verran pienta ja ajattelin
selviavani ilman tippia sanomalla, ”sorry, no change” ja tyontamalla miehen
kaytavaan ystavallisesti hymyillen. Mutta sain tode, enko ollut tyytyvainen
silitykseen. Olin, olin, very good, but no change... Olin paattanyt etten anna
vitosta enempaa, eika minulla ollut yhtaan vitosta. No, en paassyt muuten eroon
kuin ottamalla hanen numeronsa ja lupaamalla tuoda tipin myohemmin! Otti sen
verran paahan, etta menin respaan vaihtamaan rahaa pienemmaksi, mutta ei
siellakaan ollut kymppia pienenpaa. Luovutin ja ajattelin, etten kylla jaa
silityspojalle velkaa, menin huoneeseen ja soitin – ilmeisesti vaaraan
numeroon. Sitten soitin oikeaan, mutta mitaan ei kuulunut, ja hetken paasta
numero oli varattu. Hermostuin jo hieman enemman. Lahdin unohtaen repun, johon
toimistotarvikkeet piti koota, mutta en jaksanut palata.
Heti hotellin ovella
alkoi huuto oikealta ”madame, taxi” ja koko kopla ponkaisi pystyyn. Kaannyin
vasemmalle, jossa oli vain kaksi huutelijaa. Otin ensimmaisen puhutteluun, ja
siina se kuuli asian varmaan toinenkin! Kerroin ystavallisesti mutta tiukasti,
etta inhoan huutelua samoin kuin KAIKKI turistit, enka koskaan ota taksia jonka
kuski huutelee. Sanoin: ” You want better business, keep quiet!” Han hymyili
ystavallisesti ja kiitti kauniista sanoistani ja sanoi ymmartaneensa. Jee!!!!
Seuraavakin huutelija sai
opetuksensa, mutta sitten piti alkaa tarkkailla tosissaan maastoa, koska tulin
riksaparkille ja yksi koni tyhjensi juuri rakkonsa edessani tielle. Pompin
leviavan latakon ohi, silla marilla kengilla hevosenpaskassa kavely ei oikein tuntunut
houkuttelevalta. Kuiva paska parempi. Hevosen perapeilissa kiinni kavellen
paasin toimistolle ilman kummempia kommelluksia. On kylla oltava monenlaisia etenemiskikkoja,
silla huutelijoista oikeasti monet tuntuvat huutelevan muussakin kuin kauppamielessa.
Tai mistas mina tiedan... Seppo voi pian saada kaipaamansa kamelit, jos en ole
tarkkana!
No nyt olen toimistolla,
ja jatkan paivakirjaa taas kun on jotain uutta kerrottavaa, mutta mitas taalla
nyt niin kummoisia...
Alexissa 18.4.08
Rukouksiini on vastatttu
ja kohde lopetetaan 16.6. Paasen juhannukseksi kotiin!!!! Jos en
siis paata lahtea Bulgariaan pubiryomintaretkia vetamaan, kuten tarjottiin... Takaisin tanne paasisi 1.9, jos haluaa. Arvatkaa,
haluaako????!!!!!
Alexissa 20.4.08 Karrille
Olisitpa nyt Skyben pääsä
kun mulla olis mahdollisuus puhua. Panin tekstarinkin ja tässä kyttäilen
välilla vessassa käyden. On hirvättävin ripuli ikinä, meillä molemmilla.
Kun viimein saatiin auto ja kuljettaja sekä oppaat, 2 kpl, jotka tietää
Alexista vielä vähemmän kuin me, ei pystytäkään lähtemään kaupunkiin!
Tassä on sulle listaa,
mita pitaa tuoda kentälle. Lentohan on siellä aikataulun mukaan 14.45 ja lähtee
jo 15.15, mikä tuntuu aika uskomattomalta!
Silloin varmaan jo lähtoselvitys suljettu, joten en ehka saakaan laitettua
tavaroita ruumaan! Voi piru, ei siinä juuri halia
enempää ehdi...
Alexissa 10.5.08
Osa on jo kuullutkin
seikkailuistani kehitysmaa Egyptissä, mutta osa vastaanottajista ei, jos ei
sitten muilta. Ajattelin siis pikkuisen kertoa kuulumisiani tällä hetkellä.
Melkein kuukausi opiskelun, migreenin ja ripulin vuorottelua oli aika rankka
rupeama, kun siinä ajassa tosiaan kierrettiin Egypti päästä päähän puolitoista
kertaa! Odotin innolla asiakkaita, että saisi seuraa tänne aavikon keskellä,
Välimeren rannalla sijaitsevaan Hilton hotelliin, kun kulku kaupunkiinkin (50
km) oli mahdotonta. Tänne meidät sitten viimein majoitettiin kaiken kiertämisen
päälle.
Ensimmäinen viikko oli
kaoottinen, kun hotellissa mikään ei toiminut ja esitteen kuvaus oli kuin
jostain muusta hotellista. Toinen viikko meni jo paremmin, mutta minä jouduin
lentämään Suomeen hakemaan materiaaleja ja toimimaan lento-oppaana. Se kyllä
oli liikaa ja sen jälkeen pahenneet sydämen epärytmisyys ja lisälyönnit eivät
ole vieläkään talttuneet. On todella vaikea olla johdonmukainen ja tehokas, kun
on niin väsynyt, että sydän jyskyttää ja pyörii rinnassa eikä muistakaan
mitään! Ja siitä on työtoverini jaksanut muistuttaakin! Todellista tiimityötä
ja työtoveruutta... Kyllä on ollut Jaanaa ikävä! En ole ehtinyt juuri
viestitelläkään kuin kotiväen kanssa vähän ja tässä kun yhdessä asutaan, aina
häiritsee toista, jos esim. puhuu skypeen. Ja kummipoika Toivon
pyramidikorttikin on kirjoittamatta...:(
Mutta valoa tunnelin
päähän tuo se, että Anni tulee maanantaina!!!! Voi että on ollutkin ikävä! Ja
Ainokin ilmeisesti, jos se saa päätettyä asian. Ja nyt minulla eka oikea
vapaapäivä ja ajattelin olla todellakin koskemattakaan töihin. Eilenkin muka
oli, mutta silti tuli melkein 5 tuntia tehtyä. Menen altaille aurinkoon
kuuntelemaan äänikirjaa, lukemaan ja ehkä torkkumaankin. Meri on ihanan
turkoosi, meidän työläisasuntolastamme (emme siis asu itse hotellissa) on ihana
merinäköala, kun vain ehtisi ihailemaan. Pidän tästä paikasta, kun en kaipaa
suurkaupungin melskettä. Alexissa tulee helposti stressi. Tosin siihenkin
pitäisi ehtiä tutustua, että osaisi neuvoa asiakkaita. Jos jaksan, menen iltapäivän
hotellibussikuljetuksella (joka saatiin järkättyä eka viikolla, kun asiakkaat
tunsivat olevansa kuin vankilassa...)
Vedän pääasiassa kahta
retkeä viikoittain: Alexin kaupunkikierros ja Rosetta. Ensi viikon olen täällä
yksin, kun työkaveri on Suomessa, ja joudun vetämään Kaironkin... En pidä
Kairosta ja retki on pitkä ja raskas, mutta minkäs teet, pakkohan se on. Ja
onneksi on aina paikallisopas, joka tuntee Kairon, toisin kuin täällä Alexissa,
jossa ei ole edes omia oppaita, vaan mukaan tulee joku Kairosta! Eihän täällä
olekaan kuin n. 5 milj. asukasta...
No nyt menen lepäämään,
että saan itseni kuosiin. Viime yönäkin olisin voinut nukkua vaikka kuinka,
samoin aamusta, mutta kun ei uni tule edes pillereillä! Onneksi kuitenkin kesäkuu lähenee.
